Kasvatuksestamme

Syyyrialaisia hamstereita meillä on ollut aikaisemminkin. Ari hankki ensimmäisen syyrialaisen lk mustan naaraan vuonna 2001. Myöhemmin hankimme ensimmäisen yhteisen syyrialaisen Artican hamsulasta pk vn soopeli uroksen. Emme osaa sanoa, miksi hamsterikasvatus ei ole aiemmin "kolahtanut", vaikka muutamia hamstereita on lemmikkinä ollutkin. Nyt kun ensimmäinen poikue on saateltu maailmalla, voisi sanoa että miksi ei jo aikaisemmin??! 

Olemme hamsterikasvatuksessa täysin keltanokkia, vaikka kasvatuskokemusta on paljon muista jyrsijälajeista. Katsomme avoimin silmin hamsteripuolta ja katsotaan, mihin kasvatuksemme muotoutuu ajan kanssa. Pyrimme käymään mahdollisimman paljon näyttelyissä, sekä kasvatuksen tavoitteena on terveät, hyväluonteiset ja standardin (/koestandardin) mukaisia hamstereita. Lemmikiksi, niitä tarvitseville ja asianmukaiseen kasvatukseen.
Kasvatuksemme on aina tavoitteellista.

Syyrialaiset hamsterit

Tällä hetkellä kasvatuksessa on syyrialaisia hamstereita, pääosin pitkäkarvaisia ja myös lyhytkarvaisia. Pääväri kasvatuksessa tulee olemaan sininen, joka on koestandardi väri. Sinisen ohella syyrialaisissa hamstereissa tulee olemaan musta, suklaa, kyyhkynharmaa, luonnonsininen & laventeli/ sinisen kantajia. Pääpaino on sininen, johon pyritään eniten panostamaan molemmilla turkkimuunnoksilla.

Syyrialaisissa hamstereissa ensimmäiset jalostuseläimet olivat suurimmaksi osaksi sinisen kantajia. Kasvatusvärimme on selvisi siinä vaiheessa kun näimme ensimmäisen sinisen hamsterin. Olimme täysin myytyjä ja samalla ei ollut enää epäselvää, mitä väriä haluaisimme kasvattaa. Syyrialaisissa hamstereissa on todella paljon kauniita värejä, mutta johonkin pitää keskittyä. Muuten kasvatus lähtee rönsyilemään ihan liikaa.

Meillä on nyt muutama sininen ja useita sinisen kantajia. Jalostusmateriaalia on tarpeeksi, jotta pääsemme eteenpäin ja myös meillä on valinnan varaa yhdistelmissä.

Minion's Kuu-Ukko, pk sininen uros

Venäjänkääpiöhamsterit

Kääpiöhamstereista olemme tykänneet aina, mutta niitä ei tätä ennen ole ollut. Muutamassa näyttelyssä käydessämme tietyt kääpiöhamsterilajit veivät sydämmemme ja tiesimme, että näitä tulee myös olemaan syyrialaisen hamsterin ohella. Myöskin kääpiöhamsterit vievät vähemmän tilaa ja osa lajeista voi majoittaa kahden hamsterin laumoina.

Roborovskit

Aivan mahtavia pieniä otuksia. Tällä hetkellä roboja löytyy pääsääntöisesti normaalin värisinä, johon näillä näkymin tullaan ainoastaan keskittymään. Normaalin väriset robot ovat todella kauniita, isoilla kulmakarvoilla varustettuina. Nämä aktiiviset ja vilkkaat pienet hamsterit ovat vieneet meidät täysin mukanaan.

Hassu Hatuntekijä, normaali uros

Talvikot

Venäjänkääpiöhamstereista meillä talvikot ovat ainoita erakkoina asuva kääpiöhamsterilaji. Talvikoissa ihanteellista on väri ja näillä näkymin talvikoita yritetään pienimuotoisesti kasvattaa. Muutamia jalostuseläimiä löytyy värissä normaali, safiiri, helmiäisnormaali ja helmiäinen.
Himo, normaali uros

Yleisesti

Olemme Suomen Hamsteriyhdistyksen jäseniä. Hyvin lyhyen ajan kokemuksella olemme huomanneet hamsteriharrastuksen olevan ilmapiiriltään mukavan oloista, helposti lähestyttävää, neuvoa ja apua kasvattajilta olemme saaneet helposti. Vaikka kasvatuksemme on nopealla aikataululla lähtenyt käyntiin, niin se ei tarkoita sitä että asioihin ei olisi perehdytetty. Olisi eri asia, jos emme olisi aikaisemmin kasvattaneet mitään, ei olisi mitään kokemuspohjaa asioihin niin moni asia voisi tuntua vieraalta/ vaikealta. Toisinsanoen ei osaisi ajatella asioita kasvattajamaisesti. Jyrsijöitä on kumminkin ollut meillä jo yli kymmenen vuotta. Tavoitteenamme on jossain vaiheessa saada myös hamstereille kasvattajanimi.